4.5.2019

Yhdeksäs viikko: Lusakan lastensyöpäosasto

Mä kerron mun (Carlotan) viikosta Lusakassa :D! Olin siis onnistunut sopimaan Livingstonen ja Lusakan koulun kanssa, että viettäisin yhden viikon harkastani Lusakan sairaalan lastensyöpäosastolla. Majoituin taas kavereiden (suomalaisvaihtarien) luo asuntolaan.

Aloitin siis harkan siellä osastolla viime viikon maanantaina. Osasto on paljon siistimpi ja järjestäytyneempi, kuin mikään osasto, jolla oon ollu Livingstonessa. Nimittäin Livingstonen osastot on todella kuluneen näköisiä ja likaisia. Vähemmän torakoita näin juoksevan syöpäosaston lattioilla, kuin Livingstonen sairaalan tiloissa.

Hoitajat otti mut tosi hyvin osaston toimintaan mukaan. Eräs hoitaja ihan toimi tietyllä tapaa ohjaajana mulle muutaman päivän ajan. Harvoin Livingstonessa hoitajat alkaa neuvomaan, joten oli tosi kivaa, että sain pehmeän laskeutumisen osaston työskentelyyn. Osaston yleisimmät syövät ovat leukemia ja retinoblastoomaa eli silmän verkkokalvon syöpä. Monella lapsella on varsinkin kasvoissa isoja kasvaimia, jotka saattavat olla melkein yhtä isoja kuin lapsen pää. Muutamalta lapselta puuttui toinen silmäkin. Todennäköisesti silmä on jouduttu poistamaan syövän takia.

Saattaa kuullostaa siltä, että osastolla työskenteleminen olisi ollut henkisesti todella rankkaa. Kaikkea muuta!! Paras osasto ikinä ja mitä iloisimmat lapset oli mulla potilaana! Lapset on lapsia, ja sen huomas siinä, et ne ei muuta halunukaan tehä kuin leikkiä mun kaa. Totta kai mun viikko osastolla koostui hoitotyön toimenpiteistä, kuten vitaalien mittaamisesta ja verentiputuksen seuraamisesta, mutta pääosin se oli lasten kanssa leikkimistä hippaa, pallojen potkimista ja lasten kutittamista ja heittelemistä ilmaan. Hippa oli kyllä parasta. Sai juosta sairaanhoitajan hoitovaatteissa osaston puolelta toiselle karkuun 4-10 vuotiaita lapsipotilaita. Milloin tällaista pääsisi tekemään Suomessa? Lapset halus usein syliin tai pidellä mua kädestä. Usein saattoi käydä niin, että vasemmassa kädessä oli kolme lasta pitelemässä mua kädestä kiinni ja oikeassa kädessä toiset kaksi. Sit saatto yks lapsi vielä roikkua mussa kiinni takaapäin. Lapset tykkäs myös matkia mua esim. kun desinfioin käsiäni omalla desinfektioaineellani, nii lapset halusivat sitten itsekin puhdistaa kädet. Se oli heidän mielestä tosi hauskaa puhaa.

Yks tyttö oli aivan ihana. Jos edes katsoin sen tytön suuntaan, niin hän vaan nauroi ja hymyili minkä jaksoi, puhumattakaan siitä, että jos annoin tytölle enemmän huomiota leikin kautta. Tästä tytöstä tuli mun silmäterä ja usein leikinkin hänen kanssaan. Samoin yks toinenkin tyttö tykästy muhun tosi paljon ja oli aika normaalia, että mulla oli ainakin nämä kaks tyttöä aina käden ulottuvilla.

Osastolla oli myös työskentelemässä kolme brittiläistä vaihtaria. Heillä oli vika viikko menossa osastolla, joten vikana harkkapäivänä he hankkivat osastolle älyttömästi desinfektiopulloja, verenpainemittarin ja muita välineitä sekä lapsille todella kauniita ilmapalloja, joita sitten puhallettiin lapsille ja heidän äideilleen.

Oli tosi kivaa saada maisemanvaihdosta, nähdä kavereita ja päästä harkkaan mielenkiintoiselle osastolle. Suosittelen kaikille tuleville vaihtareille käydä tekemässä muutama viikko harkkaa Lusakassa tai päinvastoin Livingstonessa. Ohimennen pääsin myös näkemään lastenteho-osaston ja se näytti todella mielenkiintoiselle! Olisinpa sopinut vielä yhden viikon jäädä sinne harkkaan, sillä osasto näytti siltä, että siellä oppisi todella paljon asioita.

Muutama vinkki niille, jotka pähkäilee, mennäkkö vaihtoon Livingstoneen vai Lusakaan. Livingstone tarjoaa vaihtareille seuraavaa: harkassa pääsee näkemään paljon, muttei välttämättä löydy aina tekemistä. Vapaa-ajan aktiviteetteja on runsaasti, eikä täällä todellakaan tylsisty. Jos taas ei välttämättä halua tehdä vapaa-ajalla paljon asioita ja haluaa painottaa omaa vaihtoa enemmänkin hoitoalan puolelle, kannattaa valita Lusaka. Meidän Lusakan kaverit on kertonu vaikka mitä, mitä ne on päässy tekemään harkassa ja tosiaan, se teho-osasto näytti todella mielenkiintoiselle. Pitää kuitenkin huomioida se, että Lusakassa on paljon vähemmän tehtävää vapaa-ajalla kuin Livingstonessa, sillä Livingstone on kuitenkin turistikaupunki. Itse olen todella tyytyväinen siihen, että päädyttiinkin tulla Livingstoneen vaihtoon, eikä Lusakaan. Kumpikin on kuitenkin hyvä vaihtoehto vaihdolle ja suosittelen lämpimästi tulemaan vaihtoon Sambiaan :)


Lapset pääs reppuselkään

Lusakalle pisteet siitä, että sieltä saa hyvää sushia

Tiistain markkinoilta löyty vaikka minkälaisia hedelmiä ja vihanneksia

Chitenge-kankaita



Menolippu Lusakaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti