Vaihtarielämää Livingstonessa: Kolmas viikko: lastenosasto

Viikonloppuna kävimme ensimmäistä kertaa victorian putouksilla. Se oli IHAN MAHTAVA kokemus!! Putoukset oli ihan älyttömät, ympäröivä luonto tosi vehreää sekä paviaaneja käveli pitkin merkittyjä polkuja, joilta pystyi ihailemaan putouksia ja luontoa. Ja kaikki tämä upeus maksoi vaan 12 kwatsaa eli noin alle euron.... Normaalisti turistit maksavat sisäänpääsystä noin 20 dollaria, mutta ainakin paikalliset sekä opiskelijat, joilta löytyy kuitti maksetusta study permitistä pääsevät sisään edullisesti (passi pitää myös olla mukana että saa alennuksen). Victorian putouksia ihailtaessa kastuu läpimäräksi, joten puhelimen laittaminen minigrip pussiin on oiva vinkki reissaajalle, joka meinaa mennä putouksia katsomaan.

Sambian pääkaupungista eli Lusakasta oli täällä vierailemassa kaksi Helsinkiläistä sairaanhoitajaopiskelijaa, joiden kanssa vietettiin viikonloppuna aikaa. Lusakassa tuntuu olevan ylipäänsä hurjempi meno kuin täällä Livingstonessa. Esimerkiksi Livingstonessa päiväsaikaan käveleminen on pääosin turvallista. Lusakassa tuntuu olevan levoton ilmapiiri myös päivisin. Pimeällä täällä ei saa kulkea muuten kuin takseilla, ja niitä ollaankin jo hyvin hyödynnetty. Takseja saa tosi helposti keskusta-alueelta, ja olemme suosineet tietyn värisiä takseja, vaikka eihän taksin väri takaa luotettavaa kuskia..:D löysimme jo alussa luotettavan taksikuskin nimeltä Ali, jota tulemme käyttämään varmasti koko vaihdon ajan. Lusakan opiskelijat kertoivat, että siellä ei ole niin paljon tarjontaa vapaa-ajalle, kuin mitä Livingstone meille tarjoaa. Sairaalaelämä on siellä vilkkaampaa, joka selittyy sillä, että suurkaupunkina siellä on paljon enemmän ihmisiä kuin täällä.

Toinen viikko alkoi hyvin ja hommat lasten osastolla sujuivat jo paremmin. Osastolle saapui yksi paikallinen opiskelija, jonka kanssa pääsimme viettämään aikaa työpäivien aikana. Päivä osastolla alkaa aina 7:30 ja vuoro aloitetaan aina rukouksella. Rukouksen lausuu joku aamuvuoron hoitajista. Rukouksen jälkeen alkaa suullinen raportti, jonka yöhoitajat lukevat vihkosta. Vaikka raportti luetaan englanniksi, niin yleensä raportista ei ymmärrä mitään, sillä se luetaan hiljaisella äänellä nopeasti. Kuulijoita on myös yleensä monta, joten aina ei ole edes mahdollista kuulla rapsaa läheltä. Tämän jälkeen mennään potilaskierrokselle, jossa käydään jokaisen potilaan luona yksitellen. Tällöin käydään nopeasti läpi vielä jokainen potilas. Potilailla on sängyillään aina paperinippu, jossa on tietoja potilaasta esim. Vitaalit merkitään aina tähän paperinippuun. Kierroksen jälkeen alkaa siivoaminen, tällöin käydään kaikki pinnat läpi räteillä. Samaan syssyyn pedataan myös potilaiden pedit. Kun tämä on tehty, meidät yleensä suunnataan OPD:hen, eli out patiend deparmenttiin, joka on vastaanotto ulkopuolisille asiakkaille. Täällä olemme vastanneet keskenämme vastaanoton toiminnasta. Otamme potilaan tiedot ylös, mittaamme lämmön, happisaturaation, pulssin, pituuden, painon sekä hengitystaajuuden. Tämän jälkeen ohjaamme potilaan eteenpäin lääkärille. Jännää, kun saamme jo näin varhaisesa vaiheessa vastata potilaista itse ilman mitään valvontaa. Mutta nautimme siitä, että saamme toimia itsenäisesti. Tämän jälkeen otamme koko osaston potilailta vitaalit. Päiviin kuuluu näiden lisäksi muita tehtäviä esimerkiksi verensiirtopotilaan vitaalien tiheämpää mittausta ja nesteensiirtoa yms.

Täällä potilaiden yleistieto on välillä hyvin hukassa. Yhdellä lapsipotilaalla oli kuumetta yli 39 ja ilmoitettiin siitä lapsen äidille. Hän kysyi, että onko se hyvä. Kerrottiin hänelle, että lapsella on korkea kuume ja hänen täytyisi riisua potilaan vaatteet, sekä kostuttaa rätti ja viilentää lasta rätillä. Olisi hyvä, jos täällä paikallisten tietotaidot olisivat paremmat, sillä näin vanhemmat pystyisivät paremmin helpottamaan lasten vointia.

Teemme täällä vain aamuvuoroja. Täällä aamuvuoron pituus on 8h 30min. Siihen kuuluu 1h 30min pituinen ruokkis. Kokeiltiin alussa, että ei pidetä mitään taukoa ennen ruokaa. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että meiän on pakko pitää minitauko ennen ruokkista, jolloin hotkaistaan yleensä banaanit ja jugurtit. Tällöin verensokeri pysyy tasaisena ja päivä sujuu huomattavasti paremmin, kun olemme energisempiä. Ruokatauon mitta meillä on noin 30minuuttia, jolloin kerkeämme käydä koulun ruokalassa syömässä nshimaa.

Tällä viikolla meillä oli kaksi oppituntia. Oppitunnin aiheita olivat koulutussysteemi Sambiassa ja yleisimmät trooppiset sairaudet Sambiassa. Sambian koulutuksessa alakoulu eli 1-7 luokat ovat ilmaisia, mutta sen jälkeen kouluksesta pitää maksaa. Ne, joilla ei ole varaa maksaa koulutuksesta, päätyvät yleensä katukauppiaiksi tai heistä tulee rikollisia. Ne jotka jatkavat koulua, ovat yleensä vanhempiensa sponsoroimana koulussa. Jos yksi perheen lapsista pääsee kouluun, niin hän yleensä sponsoroi sisarustensa koulutukset, kun hän alkaa saada rahaa valmistuttuaan. Kun nuori pääsee kouluun sisälle, niin hänen tulee lukea ja päntätä paljon, että hän pääsee hyvin arvosanoin kokeista läpi. Jos numerot ovat huonoja, hänet voidaan potkaista ulos koulusta tai hän ei tule pääsemään korkeakouluun. On siis vähän eri meininki kuin Suomessa, jossa koulusta ulos potkaisemiseen on pikkaisen erilaiset kriteerit ja koulutus on pääosin kaikille ilmaista. Trooppisista sairauksista yleisin Sambiassa on malaria, jota levittää naaraspuoliset itikat. Seuraavaksi yleisimpiä ovat kolera sekä lavantauti. Sitten tulevat erilaiset madot ja parasiitit. Näitä ovat mm. Trypanosomeasis (sleeping sickness), Schistosomiasis ja Hookworm. Omalla toiminnalla voi alentaa roimasti saamasta näitä trooppisia sairauksia, joten pitääpä olla varovainen! :)

Kuitenkin kaksi viikkoa ollaan nyt pediatrisella osastolla työskennelty ja nyt saa positiivisin mielin mennä kohti seuraavaa paikkaa eli synnytysosastoa! :)